PELIN KULKU
Backgammon on kahden pelaajan peli. Pelikenttä on lauta, jossa on 24 kolmiota, joita kutsutaan kiiloiksi. Lauta on jaettu kahteen puoliskoon, kotikenttään (sisäkenttään) ja ulkokenttään ja puoliskojen välissä on seinä, ns. muuri. Molemmat pelaajat saavat 15 pelinappulaa ja kaksi arpakuutiota.

Pelinappulat pelikentällä aloitusasetelmassa.



Pelikentän kiilat on numeroitu 1-24. Kiila numero 1 on kiila, joka on lähimpänä kotikentän ulkoreunaa. Kiila 1 on siten vastapelurin kiila numero 24. Pelinappuloiden aloitusasetelma on seuraava: kaksi nappulaa kiilalla 24, viisi kiilalla 13, kolme kiilalla 8 ja viisi kiilalla 6.
Pelaajat valitsevat värit ja heittävät noppaa siitä, kuka voi alkaa nappuloidensa siirtämisen. Suuremman arpaluvun heittänyt pelaaja käyttää omaansa ja jopa vastapelurin nopanheittoa ensimmäisessä siirrossa.

Mikäli pelaajat saavat saman luvun, he heittävät noppaa uudelleen, kunnes saavat eri luvut. Ensimmäisen siirron jälkeen pelaajat heittävät tavalliseen tapaan kahdella nopalla. Nopan luku kertoo sen, miten monta askelmaa, kiilaa, pelaaja saa liikuttaa pelinappuloita. Pelaajat voivat liikuttaa yhtä tai kahta nappulaa yhden siirron aikana. Mikäli pelaaja heittää kolmosen ja viitosen, hän voi liikuttaa nappulaa kahdeksan askelman verran tai yhtä nappulaa kolmen askelman ja toista viiden askelman verran.
Pelaajat siirtävät nappuloitaan vastakkaisiin suuntiin. Pelaajat liikuttavat pelinappuloitaan vastapelurin kotikentältä vastapelurin ulkokentälle ja eteenpäin oman ulkokentän kautta omalle kotikentälleen. Mikäli pelaajan on onnistunut siirtää kaikki nappulansa omalle kotikentälleen, on aika siirtää ne pois laudalta. Pelinappulat poimitaan pois sen mukaan, mitä arpakuution silmäluku näyttää. Mikäli pelaaja heittää esim. nelosen ja ykkösen, hän saa poistaa yhden nappulan kiilalta neljä ja yhden kiilalta yksi. On sallittua liikuttaa nappuloita omalla kotikentällä. On hyvä asettaa pelinappulat matalammille kiiloille, koska on sallittua poistaa nappula toiseksi matalammalta kiilalta. Mikäli pelaaja heittää numeron neljä, eikä kiilalla neljä ole nappulaa, pelaaja saa siis poistaa nappulan kiilalta kolme. Pelaaja saa käyttää toista noppaa poistaakseen nappuloita ja toista siirrelläkseen nappuloita omalla kotikentällään.
Se pelaaja, joka on ensimmäisenä poistanut kaikki pelinappulansa laudalta, on voittaja.
REGLER
Vaaleat pelinappulat liikkuvat myötäpäivään ja tummat nappulat vastapäivään.
Pelaajat saavat liikuttaa nappuloitaan kiiloille, joilla ei ole muita pelinappuloita ja kiiloille, joilla on yksi tai useampi oma nappula. Pelaajat eivät saa laskeutua kiiloille, joilla vastapelurilla on useampi kuin yksi pelinappula. Mikäli kiilalla on yksi ainoa nappula, vastapeluri voi syödä nappulan. Syöty pelinappula asetetaan muurille, pelikentän keskilinjalle. Pelaajan täytyy saada takaisin pelinappula voidakseen jatkaa pelaamista. Pelaaja saa syödyn nappulan takaisin heittämällä luvun, joka vastaa vastapelurin kotikentällä vapaana olevaa kiilaa.

Mikäli joku pelaajista heittää saman luvun molemmilla nopilla, esimerkiksi kaksi nelosta, nopan luku kerrotaan neljällä. Kaksi nelosta antaa siis pelaajalle oikeuden siirtyä yhteensä 16 askelman verran. Pelaaja valitsee itse, miten hän haluaa yhdistellä siirtoja. Pelinappulaa voi esim. siirtää 16 askelmaa tai kahta pelinappulaa 8 askelmaa kumpaakin.
Pelaajien tulee siirtää pelinappuloitaan kaikkiin niihin asemiin, jotka ovat mahdollisia, muut tippuvat pois. Mikäli on mahdollista siirtää nappuloita yhtä monen kiilan tai askelman verran, mitä noppien luvut näyttävät, erikseen, mutta ei molemmat luvut yhdessä, tulee pelaajan liikuttaa nappulaa korkeimman luvun mukaan.
Pelaajat voivat käyttää tuplausnoppaa, tuplauskuutiota pelin aikana. Pelaaja voi vaatia panosten tuplaamista ja asettaa nopan kahteen. Mikäli vastapeluri hyväksyy tämän, peli jatkuu. Mikäli vastapeluri ei hyväksy tuplausta, hän häviää pelin ja pelaaja, joka vaati panoksen tuplaamista voittaa yhdellä pisteellä. Mikäli peli jatkuu tauotta, vain pelaaja joka hyväksyi tuplauksen voi tuplata eli korottaa kahdesta neljään seuraavalla kerralla. Tuplaus voi tapahtua pelaajien kesken 64 saakka, joka on korkein luku jonka noppa näyttää.